SAPFO – RAKKAUDEN YLISTYKSEKSI

live-esitys, n. 25 min

Lesboksen saaren runoilija Sapfo nautti jo elinaikanaan (n. 600 eaa.) suurta
arvostusta. Hänen kuvansa painettiin Mytilenen kolikkoihin, ja kaksi vuosisataa
nyttemmin Platon mainitsi hänet yhdeksi kymmenestä merkittävimmästä
runoilijasta. Sapfon elämästä tiedetään hyvin vähän mutta tunnetaan sitäkin
enemmän villejä olettamuksia.

Osaltaan Sapfon mainetta siivittivät näytelmäkirjailijat, joiden komedioissa pilaillaan
hänen kustannuksellaan. Jälkimaailmalle Sapfon runoutta on säilynyt ainoastaan
muiden muistiin kirjoittamilla papyruksilla, joista suuri osa on osittain tuhoutunut. Runojen keskeinen teema on rakkaus, monet niistä syntyivät häärunoiksi kuvaamaan morsianta ja sulhasta.

Illan runokattaus alkaa sirpaleisilla otteilla Sapfon kadonneista runoista ja etenee
vähitellen kohti Afroditen hymniä, joka on tiettävästi ainoa runoilijan kokonaisena
säilynyt teksti. Esitys on dramatisoitu yhdistelemällä erilaisia suomennoksia.
Muusikko Adrian Sundberg käyttää enimmäkseen itse rakentamiaan soittimia ja
hyödyntää silloin tällöin äänimaisemissaan saphisen runomitan rytmejä ja
miksolyydistä asteikkoa, jota Sapfon kerrotaan suosineen säestäessään runojaan
barbitos-lyyralla.

Kino Olympia, lauantai 15.11. klo 20:30             Varaa lippuja (á 10 €)

Lukijat: Mi Grönlund & Jussi Lehtonen
Musiikki: Adrian Sundberg
Runosuomennokset: Pentti Saarikoski, Arto Kivimäki & Sampo Vesterinen.
Dramatisointi: Sampsa Laurinen